Terveisiä Jamaikalta

Jamaikan konferenssi sujui mallikkaasti kuuman auringon alla. Suomalainen tanssiosaaminen sai kovasti kehuja kaikkialta. Oman esiintymisensä lisäksi ryhmät esiintyivät loppunäytöksessä, jossa teemana olivat Karibian alueen tanssityylit. Suomalaisista ryhmistä olivat mukana Vantaan Tanssiopisto, Etelä-Savon Tanssiopisto (Mikkeli), Varkauden Tanssikellari ja Kajaanin Tanssi.

Ryhmäesiintymisien lisäksi Mikkelin Fanny Gurevitsch esitteli Astuvan amatsonit -projektiaan, joka toteutettiin Ristiinassa vuonna 2007. Kuopiolaisten Meri Tegelmanin ja Minttu Kallanrannan kansainvälinen "Puhuva puu"-projekti esiteltiin myös konferenssissa. Puhuva puu-projekti on oivallinen esimerkki, miten tanssin universaali kieli toimii. Projekti toteutettiin yhteistyössä Venäjän, Viron ja Suomen kanssa.

Seuraava konferenssi on Taiwanissa Taipeissa vuonna 2012. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä World Dance Alliancen kanssa. Alustavasti on suunniteltu seuraavaa: Lähetettävien esityksien maksimipituus saa olla 5 minuuttia. Viikon aikana mahdollisuus tehdä workshopeja eri kansallisuuksien lasten ja nuorten kanssa, esitys olisi päätöspäivänä. Ideat viriämään ;-) Lapset ja nuoret ovat entistä enemmän pääosassa tapahtumassa. Aamutreenitunteja lisätään ja osallistujat jaetaan tarvittaessa ikäryhmiin: lapsilla tulee olemaan osittain erilainen ohjelma kuin nuorilla.

Suomalaista lasten- ja nuortentanssin osaamista, projekteja jne. näkisi mielellään kansainvälisessä konferenssissa. Meillä tehdään paljon hienoja asioita – niitä voi jakaa myös kansainvälisesti. Nyt suunnittelemaan kohti tulevaa.

Taipein konferenssia suunnitellaan parhaillaan. Laittakaa ideoita tulemaan Minna Palokangas-Sirviölle This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.. Jututtakaa lisäksi lapsia ja nuoria – mitä he tapahtumalta haluavat.